Sisältöjulkaisija

null MTK-V-Suomen syyskokous 30.11. tiedote

Ajankohtaista

MTK-V-Suomen syyskokous 30.11. tiedote

25.11.2019

Hyvä MTK-Varsinais-Suomen jäsen,

liiton virallinen syyskokous oli  30.11. Yläneellä.

Kokouksen tiedote:

MTK-Varsinais-Suomen virallinen kokous 30.11.2019

Tänään Pöytyän Yläneellä kokoontuneet varsinaissuomalaiset maanviljelijät korostivat liiton puheenjohtajan Ari-Pekka Kirjosen johdolla maatalouden mahdollisuuksia toimia ilmastomuutoksen torjunnassa. Maa- ja metsätalous ovat keino sitoa hiiltä ilmakehästä, samalla tuotetaan ruokaa meille kaikille. Varsinais-Suomessa on merkittävästi ruoan jatkojalostusta alkutuotannon lisäksi. Kotimaisen elintarvikkeen valinta niin omalle kuin kuntalaisten lautasille lisää elinvoimaisuutta maakunnassa.

Kokous koki huolta Varsinais-Suomen maatalouden jatkosta tukikausien vaihtuessa. Kansalliset tukijärjestelmät ovat katkolla Etelä-Suomen osalta ensi vuonna. Lähivuosina Euroopan unionin maksamiin maataloustukiin tulee isoja muutoksia, jotka pahimmillaan uhkaavat näivettää koko Etelä-Suomen maatalouden. Kokous päätyikin antamaan aiheesta liitteenä olevan kannanoton.

Kokousalustuksen piti keskusliitto MTK:n johtokunnan jäsen Jaakko Halkilahti, Salosta. Hän keskittyi puheessaan maatalouspoliittisen tilanteen lisäksi MTK:n valtakunnalliseen järjestöuudistukseen ja sen tavoitteisiin. Uudistuksen tavoite on vahvistaa järjestöä toimijana. Paikallisten yhdistysten rooli järjestössä on jatkossakin merkittävä.

Luottamushenkilövalinnat

Kokous valitsi MTK-Varsinais-Suomen johtokunnan jäsenet ja MTK:n valtuuskunnan varsinaissuomalaiset jäsenet erovuoroisten tilalle. Valitut edustavat alueen yhdistyksiä.

MTK-Varsinais-Suomen johtokuntaan kaudelle 2020-2022

- Loimaan seutu: uutena Taru Antikainen, MTK-Aura

- Turun seutu: uudelleen Stiina Lerkki, MTK-Meri-Naantali

- Salon seutu: uudelleen Ari-Pekka Kirjonen, MTK-Pertteli

- Vakka-Suomi: uudelleen Aarne Lehtonen, MTK-Mynämäki.

MTK:n valtuuskunnan varsinaissuomalaisiksi edustajiksi kaudelle 2020-2021

- Uutena Tero Mahkonen, MTK-Vahto

- Uudelleen Anna Setälä, MTK-Laitila.

Valtuuskunnan varajäseniksi

- Uusina Harri Louramo, MTK-Paimio, ja Lasse Näykki, MTK-Somero.